Aurinkosähkö Hollola, Mäntsälä, Kouvola & koko Suomi
Aurinkosähkö on hyödynnettävissä mallistomme ansiosta myös Pohjolan vaihtelevissa sääoloissa. SolarWind Oy onkin ottanut valikoimaansa laadukkaimmat aurinkopaneelit ja invertterit. Maamme pohjoisen sijainnin vuoksi on tärkeää keskittyä aurinkosähkön tuotantoon juuri matalan auringokulman aikaan. Toinen Suomen erityispiirre on pitkä sähköntuottoaika kesäkuukausina – jopa 20-24 tuntia vuorokaudessa. Löydämme parhaat aurinkosähkö ratkaisut Vantaalla, Hollolassa, Mäntsälässä, Kouvolassa, Järvenpäässä, Keravalla, Tampereella tai pohjoisemmassa Suomessa sijaitseviin kohteisiin.
Mallistomme aurinkopaneelit on valittu juuri edellä mainittua matalaa aurinkokulmaa silmällä pitäen. Paneeleiden ansiosta aurinkosähkö onkin hyödynnettävissä mahdollisimman suuren osan sähköntuottoajasta. Aurinkopaneeleihin on valittu mm. PVB kalvo perinteisen EVA kalvon sijaan, mikä vähentää matalan kulman pois heijastusta ja parantaa merkittävästi sähkön tuotantoa. Tällä teknologialla on saatu aurinkopaneelien heijastushävikkiä pienemmäksi. Samalla myös tuotettu aurinkosähkö tulee entistä halvemmaksi. Suunnittelemme ja asennamme aurinkosähköä hyödyntäviä järjestelmiä Vantaalla, Hollolassa, Kouvolassa, Mäntsälässä, Järvenpäässä, Keravalla, Tampereella, Lahdessa ja kaikkialla muualla Suomessa.
Erityisesti huipputuotannon esimerkkinä mainittakoon Turun kauppakeskus SKANSSI, jonka 66 kWp (264kpl a 250 W paneelia) tuottivat 1.1.2013-1.1.2015 välisenä 2 vuoden aikana keskimäärin reilusti yli 900 kWh/kWp.

Miten aurinkosähkö toimii käytännössä?
Aurinkopaneelit muuntavat aurinkoenergian aurinkosähköksi, jonka jälkeen sähkö johdetaan invertteriin, joka muuntaa sähkön verkkosähkön tarvitsemaan muotoon ja on siten käytettävissä mahdollisimman laajasti ilman suuria häviöitä. SolarWind Oy käyttää aurinkosähköjärjestelmissään vain suurimpia ja tunnetuimpia inverttereiden valmistajia (SMA ja OMRON) joihin on saatavilla 5-15 vuoden takuu laitteesta riippuen. Näiden valmistajien älykkäät aurinkopaneeleita varten suunnitellut MPPT invertterit optimoivat tuotannon ja minimoivat pienen tuotannon aiheuttamat häviöt käynnistyen hyvin pienelläkin tuotannolla. Kaikki tuotteet toimitetaan valmistajien pitkäaikaistakuulla.Solarwind & aurinkosähkö
Solarwind Oy suunnittelee ja asentaa tarvittaessa kaikki aurinkosähköjärjestelmät avaimet käteen -periaatteella käyttäen mm. osaomistajansa JanneNiska Oy:n kotimaisia asentajia ja sähkönsuunnittelun alihankkijoitansa Empower Oy ja Ermen Oy. Toimimme paikkakuntien Vantaa, Hollola, Mäntsälä, Kouvola, Tampere ja Lahti lisäksi kaikkialla Suomessa.Solarwind Oy suunnittelee ja asentaa aurinkosähköjärjestelmiä niin kesämökkeihin ja taloyhtiöihin kuin myös suurempiin rakennuksiin ja voimaloihin. Pienimmät asennukset koostuvat muutaman paneelin järjestelmistä ja suurimmat tähän mennessä toimitetut useasta tuhannesta paneelista.
Yritys tekee sekä pelkkää paneelien ja muiden tarvikkeiden toimitusta, että kokonaisten järjestelmien toimitusta sisältäen myös suunnittelun ja järjestelmän asennuksen. Ota yhteyttä, kun etsit luotettavaa ja osaavaa aurinkosähköjärjestelmien toimittajaa Helsingissä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Kouvolassa, Hollolassa, Tampereella tai muualla Suomessa.